Päivän kahdeksan kysymystä




Tämän haasteen nappasin ihanan Marjukan -blogista. Todella leppoisa postauaihe näin loppuviikosta.

Mitä teet juuri nyt? - Istun lepotuolissa läppäri sylissä ja naputtelen tätä postausta. Olen juuri tullut kotiin  inspiroivasta Modemingel på Marimekko -tapahtumasta. Instastooriin laitoinkin vähän kuvia illasta. 

Mitä on päälläsi? -  Ihan rennot kotivaatteet. Vaihdan aina kotiin  tullessani heti löysät trikoovaatteet, jotka eivät kiristä mistään. Samoin otan sormukset pois ja pesen meikit. Sitten ei ole väliä vaikka vähän torkahtaisi lepotuolissa.




Mitä ostit viimeksi kaupasta? - Kävimme maanantaina kaupassa ja ostimme vapuksi kaikkea hyvää. Kävin  myös Alkossa hakemassa muutaman piccoloskumpan. Nyt on pakko vielä hehkuttaa tänä aamuna tekemääni nettiostosta. Löysin aivan upeat raitapistokkaat Uterqüen nettikaupasta. Toivottavasti koko on oikea ja lesti hyvä. Uterqüen malliston kengät ovat olleet tähän asti loistavia istuvuudeltaan, joten uskon näidenkin olevan. 

Mitä päivän ohjelmaasi kuuluu? - Töissä olen organisoinut tulevaa kesää. Olen elementissäni kun saan suunnittella ja aikatauluttaa asioita. Samoin olen tehnyt yhteisömme someviestintää ja päivittänyt  kotisivuja eli kiva työpäivä takana!




Mitä olet syönyt tänään? - Tein vappuna kanawokkia ja tänään söin viimeiset siitä erästä. Minulla on tapana tehdä viikonlopulla vähän enemmän ruokaa niin sitten se riittää aika pitkälle viikkoon. 


Mitä on to do -listallasi? - Apua, tällä hetkellä minun to do -lista on aivan liian pitkä. Huvittavinta, että tämä lista liittyy bloggaamiseen aika vahvasti tällä hetkellä. Olen lukenut juuri loppuun Satu Pihlajan kirjan aikaansaamisen taiasta. Kirjan sanoma on minulle juuri nyt hyvin ajankohtainen. Kirjassaan Satu neuvoo aikatauluttamaan ja jakamaan tavoitteita pienempiin osasiin, niin silloin ne on helpompi saavuttaa. Tärkeintä on edistää omia tavoitteittaan joka päivä vaikkapa pienin askelin.






Mitä olet tehnyt tänään? - Päivä on vierähtänyt ihan normi työrutiineissa ja illalla vietin todella kivan illan yhdessä Marimekon kanssa. Minulla oli muuten aivan eri kuvat tässä postauksessa mutta ne vaihtuivat ihan lennossa näihin Marimekon tämäniltaisiin kuviin. Marimekko on vaan niin visuaalisesti kaunista kuvattavaa.


Mitä hyvää ja huonoa päivässä on ollut? - Tämän päivän saldo on vahvasti plussan puolella. Päivän onnistuminen on niin paljon kiinni omasta asenteesta. Työssäni kohtaan paljon suuria tunteita, joten koskaan ei tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Hymyllä ja positiivisella asenteella voitetaan esteet ja päivistä tulee loistavia.

Tottakai elämään kuuluvat myös pettymykset ja tunteenpurkaukset mutta ne ovat ihan normaalia elämää. Olen viime aikoina opetellut näkemään asiat asioina, joita ei saa ottaa liian henkilökohtaisesti. Ihailen aina miesten tapaa pystyä näkemään asiat lintuperspektiivistä ja samoin heidän kykyänsä unohtaa asiat nopeasti. Tässä meillä naisilla on paljon oppimista. 


Olipas vaihteeksi kiva vastata kysymyshaasteiseen ja samalla kertoa vähän kuulumisiaan. Nappaa haaste tästä itsellesi, jos et ole vastaillut näihin kysymyksiin!


Kivaa loppuviikkoa ihanaiset!


-tuulanneli




19 kommenttia

  1. Mukavaa luettavaa tällaiset postaukset. Oikein mukavaa tulevaa viikonloppua, toivottavasti aurinko näyttäytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa, oli muuten kiva kirjoitella vaihteeksi ihan muuta kuin vaatejuttuja!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Ananasaika :) samoin aurinkoa myös sinun viikoloppuusi!

      Poista
  3. Olipas kiva postaus 👍 ja hyvä kirjavinkki tuo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :)

      Sadun kirjaan kannattaa ehdottamasti tutustua!

      Poista
  4. Voisinkin tämän itselleni napata vastattavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta nappaat haasteen tästä!

      Poista
    2. Jos haluat käydä kurkkaamassa niin minun vastaukseni löytyvät täältä: https://blingershimmer.blogspot.fi/2018/05/paivan-kahdeksan-kysymysta.html :)

      Poista
  5. Kiva postaus! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Nämä kuulumispostaukset ovat kyllä aina ihan parhaita. Pääsee vähän lukemaan pintaa syvemmälle asioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Tykkään kanssa lukea näitä haasteita blogeissa, joka kerran oppii jotain uutta bloggarista!

      Poista
  7. Minä aina satun blogiisi sopivasti silloin, kun olet tällaisen kyselyn täytellyt. Näitä on tosi kiva lukea! Taidan napata ja tehdä videon näillä kysymyksillä :)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Heli, todella kiva, että innostuit tästä haasteesta. Tämä oli todella hyvänmielen haaste.

      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  8. Olipa kiva postaus. Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :)

      Samoin sinulle aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  9. Hauska postaus, nämä haasteet on aina kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :)

      kyllä kerran kuukaudessa täytyy yksi kysymyshaastis kirjoittaa!

      Poista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig