joulukuulumiset ja vilukissan unelmaliivi





Heippa kaikille! Toivottavasti sinun joulupäivät ovat sujuneet yhtä rauhallisesti kuin allekirjoittaneen. Olen ottanut todella rennosti tämän joulun. Aattona vedin överit yhden dekkarisarjan kanssa. Olen vähän heikkona poliisisarjoihin ja en osaa jättää kesken, jos on mahdollisuus katsoa koko kausi suoratoistopalveluista. Tänään olen sitten lenkkeillyt, leiponut kakun sekä tietenkin kinastellut perheen kanssa lautapelien tuoksinnassa.

Ilmojen kylmetessä yksi lemppariasusteeni on ollut Busnelin valkoinen pörröliivi. Olen aina tykännyt niin lyhyistä kuin pitkistä liiveistä. Asusteena liivi on käytännöllinen ja varsinkin golfissa olen käyttänyt niitä paljon. Nyt liivi on ollut poissa muodista muutaman vuoden. Tänä syksynä olen taas törmännyt useammassakin mallistossa tähän  retromaiseen vaatekappaleeseen. 



Eniten olen asustanut liiviä valkoisella neuleella, jonka sävy on sopii täydellisesti yhteen pörröliivin kanssa. Näin syntyy kiva vaikutelma eri stuktuureista ja yhdistelmä näyttää neuletakilta. Samalla neuleen ja liivin yhdistelmä on superlämmin niin, että vilukissa hyrrää onnellisen lämpöisenä. Aidot villamateriaalit lisäävät lämmön kosketusta.

Joulukuussa Zarasta ostamani kuosipaitis on ollut hyvä ostos. Klassikkohuiveista tutut ketjukuviot näyttävät vaihteeksi todella raikkailta puseroissa, mekoissa ja hameissa. 



Tänään päivälenkillä onnistuin ottamaan muutaman kuvan meidän vintiöstä. Hans täytti ennen joulua 2 vuotta. Voi hitsi, kuinka nopeasti aika kuluu. Muistan vielä sen päivän, kun haimme tämän pienen koiranpennun. Nyt Hans on meidän rakas perheenjäsen, ja en osaisi kuvitella elämää ilman tätä tahveroa. Töistäkin on niin kiva tulla kotiin, kun sinua on vastassa aina iloinen kaveri.  

Rentoa joulunaikaa kaikille 🎄🎅🎄

-tuulanneli


Neuleliivi // Busnel
Valkoine neule // Massimo Dutti
Ketjukuvioinen paitis // Zara
Pipo // KN Collection
Talvikengät // Palladium




19 kommenttia

  1. Kivan näköinen asu <3
    Ihanaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) Valkoinen väri on aina minun lemppari ympäri vuoden!

      Poista
  2. Pakko kysyä mistä sarjasta vedit överit? :D Itsekin rakastan nimenomaan dekkarisarjoja :)

    Meillä jouluaatto meni joustessa paikasta toiseen, nyt nämä välipäivät onneksi saa hengähtää ihan täysin ilman menoja :)

    Ihanaa loppuvuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heu Mira;

      Katsoin CMorelta uuden kotimaisen sarjan Ratamo. Sarjahan alkaa MTV3 nyt vuoden vaihteessa mutta on nähtävissä jo kokonaan CMorella. Minusta on vaan kiva katsoa sarjoja ilman mainoskatkoja.

      Kivaa loppuvuotta myös sinulle Mira :)

      Poista
    2. Ihan samanlainen täälä yks noiden poliisisarjojen kanssa.. Ratamo oli huippu ja koukuttava!! Ihana asu❤️🌟 - Tanja

      Poista
    3. Hei Tanja ja kiitos :) Ratamo vei minut totaalisesti aattona. Suoratoistopalvelut ovat kyllä huippua tänä päivänä mutta toisaalta myös vaarallisia. Olen juuri tälläinen on/off ihminen ja jään sitten koukkuun!

      Kivaa loppuvuotta sinulle :)

      Poista
    4. Kiitos Samoin; mukavaa ja ihanaa loppuvuotta sinulle Tuula 🌟 juu cmore ymv. on pahoja mutta myös huippuja❣️ei muuten tällä hetkellä oikein kerkeä TV:tä katsoa😕 ♥️Tanja

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Sonja :)

      Pörröliivi on juuri kiva nyt talveksi!

      Poista
  4. Oi onpa kaunis ja laadukkaan näköinen liivi! Kiva kun olet löytänyt tuohon sopivaa hihoiksi. Rauhallista loppujoulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa :)

      Busnelin pörröliivi on 100% villaa ja aivan ihana laadultaan. Tulen varmasti käyttämään sitä monta vuotta.

      Kivaa loppuvuotta myös sinulle :)

      Poista
  5. Mäkin vedin sarjaöverit Maria Wärnin (Viaplay) kanssa. Gotlanti näytti sarjassa tosi kutsuvalta.

    Niin sun näköinen asu! Ihanaa vuoden vaihtumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marjukka :)

      Tykkään itsekin tästä rennosta asukokonaisuudesta. Hei kiitos vinkistä, olen joskus katsonut Maria Wernin jaksoja. Yritän aina välttää näitä sarjaövereitä mutta se mopo vaan karkaa joskus käsistä! No jouluna saa tehdä kaikkea kivaa :9

      Kivaa loppuvuotta sinulle myös <3

      Poista
    2. Maria Wern, kuten myöskään Anna Janssonin kirjat, eivät ole minulle tuttuja, mutta ihania ovat Gotlantiin sijoittuvat Marianne Cedervallin Anke Karlsson -romaanit. Osa kirjailijan aikaisemmasta tuotannosta on suomennettu ja niistäkin kuulemma joku sijoittuu Gotlantiin

      Poista
  6. Todella kiva talvinen asu! :) Joulunaika on täällä mennyt oikein kivasti ja rennosti. Oikein ihanaa uuden vuoden odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :)

      Jouluna on ihanaa ottaa ihan rennosti ja vaikka katsoa dekkarisarjoja koko päivä ;)

      Mukavaa loppuvuotta :)

      Poista
  7. Vitsit,miten ihanan rennolta sun joulu kuullostaa! Kiva tuo liivi ja mukavan asukokonaisuuden olet luonut. Onnea 2-vuotiaalle ja leppoisaa loppuvuotta sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse :)

      Meidän joulu oli todella rauhallinen ja enkä paljoa stressannut ennen joulua. Liivi on ollut kovassa käytössä nyt joulukuussa ja tykkään itsekin siitä.

      Mukavaa loppuvuotta sinulle myös :)

      Poista
  8. Ajattelin että katsomasi sarja olisi ollut Netflixin Babylon Berlin. Se kun on pitkä kuin mikä ja koukuttava. Niin koukuttava, että vaikken edes pitänyt siitä, seurasimme sitä tuntikausia yhtenä yönä lahjoja paketoidessamme. Ja nyt pitäisi jatkaa ja katsoa loppuun

    VastaaPoista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig