savivaalennus -luonnollisempi tapa vaalentaa hiuksia









Moikka kaikille! Puoli vuotta sitten istuin ensimmäisen kerran ekokampaajan käsittelyyn tarkoituksena vaalentaa hiuksiani savella. Olin innoissani tästä luonnollisemmasta vaihtoehdosta mutta epäilin vaalennuksen kestävyyttä. Jotenkin savella vaalentaminen ei kuulostanut alkuunsakaan niin tehokkaalta kuin kemialliset värjäykset. Nyt puoli vuotta myöhemmin neljän savivaalennuksen jälkeen hiukseni kiittävät tästä ensikokeilusta.

Mitä konkreettisesti hiuksilleni on tapahtunut tämän puolen vuoden aikana. Hiusten pesuväli on harventunut. Ohuen hiuslaatuni vuoksi saatoin pestä hiukseni joskus päivittäin ja tähän päälle lämpökäsittelyt sekä voimakkaat käsittelyaineet, ei ollut ihme, että hiukseni katkeilivat. Hiukseni ovat vahvistuneet ja kiilto on lisääntynyt. Pikku hiljaa myös latvaosiin on tullut vahvuutta. Olen vihdoinkin saanut melkein tasapitkät hiukset. 







Maanantaina tutustuin Vaasan uusimpaan ekokampaamoon, joka sijaitsee Kikas Lifestyle & Spa tiloissa. Aluksi hiukseni pestiin rasul-savella, joka syväpuhdistaa hiuksista epäpuhtaudet ja kemikaalijäämät. Tämän jälkeen kosteisiin hiuksiin levitetään vaalentava savisoodaseos. Yläkuvassa näet tämän kuplivan saviseoksen hiuksissani. Tämä kupliva saven levitysvaihe on se jännin vaihe, kun sinusta tuntuu, että koko päänahka lähtee irti. Onneksi tämä vaihe menee nopeasti ohi.

Savivaalennus perustuu luontoystävällisiin ja hellävaraisiin aineosiin. Massa on todellakin harmaan saven värinen. Seoksen sisältämä hapete on synteettistä mutta haihtuvaa. Vaalennus on myös mahdollista tehdä raidoituksella mutta en suosittele tätä vaihtoehtoa, jos haluat vaalean tuloksen. Minun hiuksissani raidoitustekniikka ei toiminut. Hius ei vaalentunut riittävästi. Tämä savivaalennus on tehty ns. kokopäätekniikalla.





Näissä kuvissa näette onnellisen asiakkaan. Olin todella tyytyväinen lopputulokseen, jonka arvoa nostaa vielä se, että tapasimme ekokampaaja Lindan kanssa ensimmäisen kerran. Jokainen meistä tietää, kuinka vaikeaa onnistuneen tuloksen aikaasaaminen voi olla ensitapaamisella. Meidän yhteisyö toimi heti alkumetreillä ja istuin luottavaisena hänen käsittelyssään. Lindalla on useamman vuoden kokemus ns. normaalikampaajana mutta hän on valmistunut tänä keväänä ekokampaajaksi. Minusta on aivan upeaa, että ekokampaajakoulutukseen satsataan enemmän. Ekologisuus valtaa alaa myös hiustenhoidossa.

Marikan luotsaama Kikas Natural Green Beauty & Spa  on täysin luonnonmukainen hoitola. Hiustenkäsittelyt ja värjäykset tapahtuvat kaikki luonnonmukaisesti. Luonnonkosmetiikka on mennyt isoin harpauksin eteenpäin viime vuosina ja ekomeikkien pigmentit ovat huippuluokkaa. Uskon vahvasti, että tulevaisuudessa meiltä löytyy useamman kadunkulmauksesta myös ekokampaamo. Voimistavat energialeikkaukset, savivaalennukset ja levähoidot ovat varmasti meille tutumpia termeja tulevaisuudessa. Kiinnostuitko, lisäinfoa ekokampaamosta löydät täältä (klik).



-tuulanneli



//savivaalennus saatu bloginäkyvyyttä vastaan //





8 kommenttia:

  1. Todella kaunis, tasainen ja luonnollinen väri hiuksissasi on. Näyttää tosi hyvältä <3
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :)

      Tämä savivaalennus sopii hiukselleni

      Poista
  2. Tulipas ihanan vaaleat hiukset, mielenkiintoinen tapa vaalentaa, en ole koskaan kuullutkaan.

    Leppoisaa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :)

      Pikku hiljaa tämä ekologisuus myös valtaa alaa ja tietoisuus lisääntyy!

      Meilläkin ruotsinkielinen ammattiopisto on aloittanut ekokampaajien kouluttamisen.

      Poista
  3. Kaunis väri tukassa ja näyttää todella hyvältä. Unohdin viimeksi jo kehua hiuksiasi kun tavattiin kaffella.
    Toivottavasti ehditään treffta I lo me -messuilla.
    Mukavaa sunnuntaita ihanuus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Toivottavasti ehditään treffata messuilla! Kivaa viikonjatkoa sinulle myös Marjo :)

      Poista
  4. Mulla on ekokampaajan tekemästä savivaalennuksesta yhtä positiivinen kokemus kuin sullakin. Tosin mulle tehtiin alkuun vaan raitoja, mutta silti.

    Kauniin elinvoimaiselta näyttää sun hiukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka :)

      Tämä on uskomatonta, että savella tulee näin hyvää jälkeä!

      Poista

tuulannelin blogi on rakkautta elämään, vaatteisiin, kauneuteen, koruihin
ja arjen pieniin ihaniin asioihin ympärillämme. Aikuisen naisen lifestyleblogi.

Tervetuloa mukaan viihtymään!

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Follow @ Instagram

Back to Top