terveysintoilijan porkkanakakku









Yksi lempparikakuistani on porkkanakakku ja viime viikonlopulla leivoin pitkästä aikaa pellillisen tätä herkkua. Reseptinä minulla on aikoinaan Hanna Partasen kirjasta "Olet mitä syöt" löytämä ohje. 

Olen ostanut kymmenen vuotta sitten tämän mielenkiintoisen kirjan. Selasin kirjaa pitkästä aikaa ja sen jutut olivat ihan ajankohtaisia vielä tänäkin päivänä. Eipä ne hyvinvointiasiat paljoa vuosien saatossa muuttuneet ja varsinkaan Hannan opit. Taidanpa lukea seuraavaksi kirjan uudestaan vähän tarkemmin.


" Tee pieni päätös juuri nyt. Aloita tänään, älä huomenna"



-tuulanneli







 Terveysintoilijan porkkanakakku (yksi pellillinen)
Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
3 dl sokeria
2 tl soodaa
2tl leivinjauhetta 
2 tl kanelia
1 dl leseitä
4 munaa
8 dl porkkana raastetta
2,5 dl juoksevaa margariinia

Kuorrutus:
200g maustamaton tuorejuusto
200g rahkaa
1,5 dl tomusokeria
3 rkl sitruunamehua 
2 tl vaniljasokeria


Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat vaahdoksi. Lisää porkkanaraaste, juokseva margariini ja vaahdotetut munat jauhoseokseen. Paista uunissa 200 asteessa n.40 minuuttia. Sekoita kaikki kuorrutuksen ainekset keskenään. Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle ja koristele mantelirouheella. 

Alkuperäinen ohje; Hanna Partanen




8 kommenttia:

  1. Minä tein vasta tätä gluteenittomana ja taisin blogiini laittaa myös reseptin.Porkkanakakku on kyllä huippu hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanakakku on ehdottamasti ihan huippu!

      Poista
  2. Ihanan näköistä heekkua. Kyllä tuollainen kakkupala maistuisi nyt aamukaffenkin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on herkullista ja mitä parhainta kahvin kanssa!

      Poista
  3. Porkkanakakku on ihan parasta! Itse käytän nykyään porkkanaraasteen tilalla porkkanasosetta esim. pilttiä. Taidankin tehdä poikien synttäreille porkkanakakkua, kun se on niin hyvää :) Ihanaa syyskuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten kiva vinkki. Täytyypä kokeilla joskus porkkanasosetta :)

      Kivaa syyskuuta myös sinulle!

      Poista
  4. Rakastan porkkanapiirakkaa ja tätä pitää testata. Hieman erilainen millä olen aiemmin tehnyt.
    Ihanaa loppuviikkoa Tuula. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut minun vakkariresepti vuosia. Helppo tehdä ja todella herkullinen rakenne!

      Poista

tuulannelin blogi on rakkautta elämään, vaatteisiin, kauneuteen, koruihin
ja arjen pieniin ihaniin asioihin ympärillämme. Aikuisen naisen lifestyleblogi.

Tervetuloa mukaan viihtymään!

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Follow @ Instagram

Back to Top