mitä ja milloin viimeksi?











Hektisen viikon päätteeksi ajattelin tuulettaa vähän päätäni. Pitkästä aikaa tuli pieni black out ja en tiennyt mitä kirjoittaa. Sitten luin pari todella kivaa postausta ja päätin kopsata tämän idean tänne blogiini. Kiitos inspiraatiosta Annukka ja Anu

Tässä haasteessa mietitään ennalta määriteltyjä asioita, mitä olet tehnyt viimeksi.

Viimeksi minä,

Ilahduin - tai olen onnellinen, kun olen löytänyt liikuntamoodin. Nyt minulla on kolme viikkoa takana säännöllistä perusliikuntaa eli olen sauvakävellyt säännöllisesti. Aloitin kävelyllä, koska haluan rakentaa ensin peruskuntoa ja sitten vasta salille.

Nauroin - jollekin ihan vähäpätöiselle asialle. En edes muista mitä se koski. Meidän perheessä tätä huumoria riittää, kun perheen miesväki vääntää omiaan.

Itkin - siitä on todellakin aikaa. Nyt pitää oikein pinnistellä muistisopukoita.  

Suutuin - no tästäkin on aikaa. Onpas tämä elämä ollut viime aikoina rauhallista. Hyvä näin!

Harmistuin - pari päivää sitten, kun kaikki lumi suli ja joka paikka oli jäätiköllä.

Häkellyin - totaalisesti jouluna. Äidin pikkukullannuput olivat hankkineet vähällä opiskelijabudjetillaan ihanan joululahjan. Joka aamu, kun laitan lämpöiset tossut jalkaan, niin muistan heidät.




Kokeilin jotain uutta - Silk Oil of Moroccon kuituripsaria. Voi hitsi, minkä pituuden sain ripsiini. Herkkien ja allergisten silmien vuoksi en voi koskaan ajatella ripsipidennyksiä. Nämä kuituripsarit ovat minulle ihan uusi, mielenkiintoinen tuttavuus. 

Urheilin - viimeksi tänä aamuna. Vuorossa oli viikon pitkä lenkki eli 120 min. Viime päivinä on ollut haastelliset keliolosuhteet. Käytän lenkkareissani liukuesteitä, jotka ovat älyttömän hyvät jäisellä tiellä. Tässä kohtaan haluan muistuttaa, että täysin pitäviä kengänpohjia ei ole keksittykään, vaan paras ratkaisu ovat perinteiset liukuesteet. Entisenä kenkäalan ammattilaisena harmittaa, kun luen kirjoituksia ns. todella pitävistä pohjista mutta jokaiset kengät ovat liukkaat tietyissä olosuhteissa.

Luin - tylsää tenttikirjaa. 

Söin - tänään aamulenkin jälkeen kasviswokkia kanalla ja lisukkeena salaattia.






Herkuttelin - tekemällä appelsiini - granaattiomenasalaatin. Sopii hyvin näin sokerittomaan kuukauteen. Olen tällä hetkellä ihan koukussa granaattiomenasiemeniin. Niitä on niin kiva rouskutella.

Ostin - Kaisa Jaakkolan hormonidieettikirjan. Olen nyt vasta ehtinyt selailla sitä tuon edellämainitun tylsän tenttikirjan takia.

Tapasin - ystäviä pitkästä aikaa viime lauantaina. Meillä oli todella hauska ilta lätkän ja vähän muodin kanssa. Postauksen meidän naisten lätkäillasta voit lukea täältä (klik)

Päätin - aloittaa ruokaremontin tammikuun alussa ja nyt ollaan hyvällä polulla. Isoin haaste on tällä hetkellä saada aineenvaihdunta kuntoon, siksi hankin tuon Kaisan kirjan. Olen vuosien saatossa jumiuttanut aineenvaihduntaa jojo - laihduttamisella. 

Inspiroiduin - viimeisimmästä Elle Finlandin numerosta. Olen ihan into piukassa kun camelin ja kahviruskean värit ovat tulossa takaisin. Mikä onkaan paras väri blondille kuin vaaleanruskean eri sävyt. Tykkään todella paljon!


Tässä minun randomina miettimiä ajatuksia, mitä viimeksi olen tehnyt. Mitä sinä olet viimeksi tehnyt? Nappaa haaste tästä!





-tuulanneli


22 kommenttia:

  1. Olipa kiva kuulla sinun ajatuksiasi <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :)

      tätä postausta oli kiva tehdä, kuten kaikkia listauksia!

      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  2. Kivoja juttuja ja herkullisen näköisiä kevättrendejä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3

      Kevään värit ovat aina todella houkuttelevia!

      Poista
  3. Hauska haaste, jonka voisi itsekin toteuttaa :)
    Enpä ole ikinä ennen kuullut kuituripsarista mutta en olekaan mikään meikkiblogien ja muotilehtien kuluttaja.
    Täytyypä selvittää tarkemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :)

      Ilman muuta nappaat haasteen tästä! Kyllä minä kirjoittelen lisää tuosta kuituripsarista!

      Poista
  4. Ihania kuvia. Aion ehdottomasti poimia tämän omaankin blogiin, sai kivasti kuulumisia selville. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jonna :)

      Nyt odotan innolla sinun vastauksiasi! Kivaa alkavaa viikkoa :)

      Poista
  5. Olipa kiva! Ilahduin erityisesti liikuntamoodista ja hyvästä, tasaisesta olosta. Elämä on keskimäärin niin paljon mukavampaa silloin :)

    Kuituripsari kuulostaa hauskalta. En koskaan ole pitkistä ripsistä haaveillut, mutta tollasta voisin kokeilla. Siinä tapauksessa, ettei ärsytä herkkiä silmiä ja lähtee kohtuuhelposti pois. Mulla on aina ja aina vaan sama Kanbon, vai mikä Sensai nykyään onkaan 38 asteen ripsari käytössä, mutta välillä hirvittää se kuumalla vedellä hankailu. Kuivuu silmät muutenkin.

    Leppoisaa viikonloppua! Ja juu. Granaattiomenan siemenet on niin. Paitsi ne, joita myydään pakasteena. Laiskuuttani viimeksi ostin ja ne oli vähän sama kuin olis hiekanjyviä syönyt. Kaikki mehukkuus oli kadonnut. En suosittele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Annukka :)

      Olen todella ylpeä itsestäni tällä hetkellä. Luin tässä vanhoja postauksiani viime vuodelta ja niissä harmittelin liikuntamoodin puuttumista. Nyt se on löytynyt ja nyt sitä ei saa hukata!

      Kirjoittelen ensi viikolla jossain vaiheessa lisää kuituripsarista.

      Kivaa alkanutta viikkoa sinulle :)

      Poista
  6. Ihania kuvia Tuulanneli :) Taidanpa napata haasteen jossain vaiheessa kun tämä oli niin hauska.
    Leppoisaa sunnuntaita - nautitaan nyt vapaapäivästä ennen seuraavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Marjo ja kiitos!

      Aivan ihanaa, jos nappaat haasteen tästä! Tänään olen ottanut ihan rauhallisesti kun on vapaapäivä.

      Kivaa alkavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Voi kun upeaa Pirkko!

      Kiva, kun sait tästä inspiraation! Pitää käydä lukemassa sinun matkapostaus.

      Mukavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  8. Onpa kiva inspiraatiopostaus! Täytyy joskus toteuttaa itsekin jossain muodossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina :)

      ilman muuta toteutat tämän, näitä on aina kiva lukea!

      Poista
  9. Kiva postaus! Granaattiomenan siemenet vaan on ihania ja salaatissa, nami nami! Ja tuo kuituripsari kuullostaa mielenkiintoiselta, pitäisiköhän sellaista kokeilla... oikein ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anu :)

      ja ISO kiitos kivasta inspiraatiosta <3 olen ihan koukussa granaattiomena siemeniin, ne sopivat tähän sokerittomaan kuukauteen loistavasti.

      Kuituripsarista kirjoittelen ensi viikolla!

      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  10. Olipas kivoja vastauksia kivaan haasteeseen. Kuituripsaria on pitänyt kokeilla jo pitkään, mutta aina se on vain jäänyt. Kiva kuulla sitten lisää siitä postauksessasi, jospa sitten minäkin vihdoin muistaisin hankkia sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna :)

      Kuituripsari on kyllä kaikkien alkuvaikeuksien jälkeen hurmannut minut.

      Kivaa viikkoa sinulle!

      Poista
  11. Niin kivoja vastauksia haasteeseen. Ja tuo kuituripsari kiinnostaa.
    Tämän haasteen minä nappaan! Kiitos :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuula :)

      Nyt odoton innolla postaustasi! Tämä on kiva haaste ja tuo kuitiripsari on kokeilemisen arvoinen juttu.

      Mukavaa viikkoa sinulle :)

      Poista

tuulannelin blogi on rakkautta elämään, vaatteisiin, kauneuteen, koruihin
ja arjen pieniin ihaniin asioihin ympärillämme. Aikuisen naisen lifestyleblogi.

Tervetuloa mukaan viihtymään!

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Follow @ Instagram

Back to Top