kiitos marraskuu








Heippa kaikille! Ihan ensimmäiseksi minun on pakko hehkuttaa. Olin tänään salilla ja edellisesta kerrasta on kulunut melkein vuosi. Jokainen varmaan arvaa, että olo on loistava. Minun kroppa rakastaa salitreenia. Toivottavasti saisin nyt kipinnän takaisin liikuntaa. Pelaaminen ensi kesänä olisi sitten paljon helpompaa.

Marraskuu oli tänä vuonna ihan OK. Sanoinkin murulle, että ensi vuonnakin pitää ottaa taas äkkilähtö johonkin marraskuussa, koska tämä kuukausi on muuten aika synkkä ja pimeä. Olen julkaissut kuvia Rooman matkalta varmasti ihan kyllästymiseen asti mutta meidän kuvausolosuhteet täällä kotimassa ovat nyt todella surkeat. Vielä on muutama asukuvasarja julkaisematta, että valitettavasti lisää on tulossa.

Kuukauden suosituin postaus oli blogikamuni Tuulin ottamat asukuvat BID -tapahtumassa. Kiitos vielä aivan upeista kuvista. Teemu Laurellin puuroresepti keräsi kanssa huikean klikkauksien määrän. Itse olen koukussa tuorepuuroihin. Allekirjoittaneen lempparipostaus oli Roomassa otetut asukuvat syksyn ykkösneuleesta. Meillä oli todella hauska kuvaussessio silloin Tiberin äärellä.



Heippa marraskuu ja tervetuloa pehmoinen joulukuu!


-tuulanneli





12 kommenttia:

  1. Niin sitä vaan päästään taas joulukuuhun :)
    Mukavaa marraskuun viimeistä päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja oiken mukavaa joulukuuta Outi!

      Poista
  2. Mulla on kanssa kohta vuosi siitä, kun viimeksi aloitin (ja keväällä lopetin, vaikka päätin, etten sitä tee) salitreenin ja nyt vaan odottelen, että hermostun itseeni niin paljon, että saan taas aikaiseksi mennä. Sitä kun pääsee alkuun, niin aina sitä miettii, että miten täältä on malttanut olla pois, kun on niin kivaa. Mutta se alku on nyt jotenkin poikkeuksellisen takkuista...
    Ette ei muuta kuin tsemppiä sinne ja tänne :)

    PS. Sun tuorepuurokuvat on aina ihan huippuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se aloittaminen on todella hankalaa!

      Olen nyt melkein kuukauden taistellut asian kanssa. Eilen meillä oli opastettua salitreeniä golfnaisille.
      Jospa se into nyt löytyisi! Toivossa on hyvä elää.

      Tuorepuurot ovat nyt minun suuri intohimo, kuten kuvista saattaa arvata!

      Poista
  3. Nuo Roomassa otetut kuvat ovat niin ihania, että niitä ja noissa maisemissa otettuja asukuvia kelpaa katsella monestikin. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna :)

      näitä kuvia kyllä riittää, taidan kuitenkin pikku hiljaa siirtyä joulumoodiin mutta jatketaan sitten tammikuussa sitten taas!

      Kivaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  4. Äkkilähtö olisi kyllä tehnyt terää marraskuulla. Kauniit kirkkaat kuvat, tsempit salille! :)

    VastaaPoista
  5. Kiva kuukausi ja kauniin aurinkoisia kuvia tähän pimeyteen.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  6. Oi miten aurinkoisen lämpöiset kuvat. Niin raikasta ja kaunista ja mitä asuja !!! <3

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä salitreeniin, itse olen päässyt taas juoksemaan :)
    Iloa ja valoa joulukuuhun!

    VastaaPoista

tuulannelin blogi on rakkautta elämään, vaatteisiin, kauneuteen, koruihin
ja arjen pieniin ihaniin asioihin ympärillämme. Aikuisen naisen lifestyleblogi.

Tervetuloa mukaan viihtymään!

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Follow @ Instagram

Back to Top