rakkaudesta siniseen





Moikka murut! Tänään pitkästä aikaa perinteinen asupostaus sinisellä teemalla. Olen ollut vähän passiivinen näiden vaatejuttujen kanssa viime aikoina, mutta nyt on taas inspiraatiota. Tutustuin pari viikkoa sitten aivan ihanaan Marinsilmin blogia kirjoittavaan Mariin. Meitä yhdistää rakkaus pukeutumiseen, kenkiin, koruihin, laukkuihin ja kaikkeen naiselliseen kauneuteen. Uuden bloggarin into sai minutkin taas heräämään henkiin. Samalla toteutui pitkäaikainen haaveeni blogikamusta, jonka kanssa voimme kuvailla yhdessä asujuttuja.





Tänään treffasimme Marin kanssa tämän bloggarin lempparikuvauspaikalla eli Mustasaaren kirkolla. Rakastan tätä ympäristöä ja halusin, että meidän yhteistyö alkaa näillä hoodeilla. 

Tällä hetkellä vannon rakkautta siniseen. Todella raikas kesän väri, joka sopii meille blondeille täydellisesti. Hommasin itselleni perinteiset siniset chinokset ja garderobi sai uutta eloa. Olen viimeisen kuukauden kulkenut farkuissa mutta peruspuuvillahousut antavat ryhtiä pukeutumiseen. Näihin kuviin löysin rakkaan By Malene Birgerin huivin vuosien takaa. Taas yksi osoitus siitä, että Malenen huivit ovat todellisia klassikoita, jotka toimivat vuodesta toiseen.

Kiitos Mari kivasta iltapäivästä ja ennen kaikkea inspiraatiosta! Marinsilmin blogin löydät täältä (klik)

Aurinkoista viikkoa!

-tuulanneli


Shirt// COS, pants// Lindex, scarf // By Malene Birger (old), shoes// Inuovo (DOPPwoman)


17 kommenttia:

  1. Oih, miten ihania sinisiä asukuvia! Ihanaa kohdata tuollainen bloggaajakamu ja saada aikaan näitä kauniita kuvia. Upea miljöö tuo Mustasaari. Inuovon kengät ovat stylejä :) Aurinkoa viikkoosi ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Marjo ja kiitti :)

      minulla on ollut pitkäaikainen haave löytää joku, jonka kanssa voin kuvailla ja hassutella. Tässä on ollut erilaisia virityksiä vuosien varrella mutta ne ovat vähän karahtaneet karikolle. Jutellaan niistä sitten, kun treffataan seuraavan kerran. Mielenkiintosia juttuja!!!!

      Tykkään todella paljon noista Inuovon kengistä ja väri on todella makee!

      Aurinkoista viikkoa sinulle ihanuus <3

      Poista
  2. Hih, toivottavasti saan edes tämän kommentin läpi, kun tänään ei taida olla tekniikka puolellani (jos muutkin on tullut, niin julkaise vaan yksi :) ). Kiitos ihanasta iltapäivästä, olet upea nainen ja mikä ihana asu <3. Inspiroit minua kovasti!

    Sinun kuvattavana oli niin helppo olla, riitti että totteli käskyjä :) .

    Otetaan pian uusiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet Mari <3

      Nautin suunnattomasti tästä iltapäivästä ja sinun kanssa kuvaaminen oli vaan niin helppoa & kivaa !!!!

      Tottakai mahdollisimman pian uudestaan ja uusilla ideoilla!

      Poista
  3. Tyylikäs olet ja sininen on minunkin tämän kevään suosikki niin sisustuksessa kuin vaatteissakin. On tullut hankittua sitä ja tätä sinistä... Onnea blogikamusta! Kuulostaa hyvältä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Kati :)

      kiitos kivasta kommentista! Viime kesänä en oikein innostunut sinisestä mutta nyt se tuntuu todella kivalta ja raikkaalta.

      Aurinkoista viikkoa sinulle Kati!

      Poista
  4. Kaunis ja raikas asu. Sininen ja valkoinen on lyömätön yhdistelmä, joka sopii joka niin kesään kuin talveenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna :)

      Sininen on kesän väri! Aurinkoista viikkoa sinulle :)

      Poista
  5. Ihanalta näytät. Valkoinen ja sininen ovat ihania yhdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Outi :) Aurinkoista viikkoa sinulle ihanuus!

      Poista
  6. Aivan mahtava juttu, että löysit tälläisen bloggari ystävän. Ihan huippua, kun toinen ottaa kuvat. Vaikka ei aikaisemmissa kuvissa mitään vikaa ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Souliina!

      Enhän minä hovikuvaajani hylkää ;) mutta sitä on joskus kiva vähän hömpöttää toisen bloggarin kanssa!

      Aurinkoista päivää sinulle ihanuus!

      Poista
  7. Ihana, kesäisen raikas asukokonaisuus! Sininen väri passaa sulle
    kyllä loistavasti.
    Aurikoista viikonvaihetta sinne Vaasan suuntaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Teija :)

      Kiitti! yksinkertainen yhdistelmä toimii aina ja valkoinen & sininen on kesän väri.

      Aurinkoista viikonloppua myös teille Turkuseen!!

      Poista
  8. Sininen on lempparivärini vuoden ympäri : ) Marinsilmin-blogi oli ihana, uusi tuttavuus. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

tuulannelin blogi on rakkautta elämään, vaatteisiin, kauneuteen, koruihin
ja arjen pieniin ihaniin asioihin ympärillämme. Aikuisen naisen lifestyleblogi.

Tervetuloa mukaan viihtymään!

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Follow @ Instagram

Back to Top