joulun tunnelmia




Heippa kaikki kaunokaiset! Joulu on ollut minulle juuri sitä mitä halusinkin sen olevan. Hidas, rento ja todella rauhallinen lukuunottamatta sitä pientä kinaa lautapelien tiimellyksessä. Meidän perheen traditioihin kuuluu pelata vanhoja kunnon pelejä jouluna tai mitellä tietämystä trivialin kanssa. Minun suosikkini on scrabble - sanapeli, joka taitaa aiheuttaa eniten niitä erimielisyyksiä. Suomen sanakirjaan on vuosien saatossa yritetty keksiä paljon uusia sanoja. 

Ennen joulua arvuuttelin, että pääsenkö tunnelmaan, kun maa oli niin musta mutta kyllä ne läheiset ihmiset ja yhdessäolo takaavat oikean joulun. Tällä hetkellä tuuli tuivertelee nurkissa ja säätiedostusten mukaan loppuviikosta kylmenee hieman. Ehkä saamme luntakin pikkasen! Katselin tuossa vanhoja kuva-arkistoja ja en kyllä muista näin mustaa joulua. Minulla on aina ollut tapana kuvata meidän läheisyydessä olevaa lehmuskujaa, joka johtaa Mustasaaren kirkolle. Tänään näyttää keli suosivan ulkoilua, niin että saan arkistoihin kuvat tästä joulusta. 

Nyt lähden valmistelemaan vielä yhtä jouluruokailua Tapaninpäivän kunniaksi ja sitten ulkoilemaan! Kaikille kivaa ja rentouttavaa pyhäpäivää!



                         -tuulanneli






4 kommenttia:

  1. Niin kaunis kattaus, joulun tunnelmaa tulvillaan!
    Täällä Turun saaristossa sataa lunta hiljalleen
    ja ilma on muuttunut mukavan kirpeäksi. Jospa se
    talvi tulisi sittenkin...

    Ihanaa Tapaninpäivän jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Teija :)

      Voi hitsi, kun kuulostaa ihanalta! Onneksi meilläkin on jo pikku pakkasta.
      Päivällä, kun käytiin happihyppelyllä niin oli jo todella kylmä! Kyllä sitä lunta
      varmasti kohta tulee.

      Oikein kivaa joulua sinne tunnelmalliseen saareen <3

      Poista
  2. Scrabbe ja Alias ovat huippuja! Keskusteltiin meilläkin, onko "kirite" oikea sana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat lautapelit ovat vaan niin parasta ja varsinkin näin joulunaikaa!

      Meilläkin otettiin lautapelit heti aattona esille ja siitä se joulumaraton lähti liikkeelle.
      Tänä vuonna luotettiin googleen "outojen" sanojen kanssa ;)

      Poista

tuulannelin blogi on rakkautta elämään, vaatteisiin, kauneuteen, koruihin
ja arjen pieniin ihaniin asioihin ympärillämme. Aikuisen naisen lifestyleblogi.

Tervetuloa mukaan viihtymään!

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Follow @ Instagram

Back to Top