DOPPwoman goes sale





Heippa kaikille! Joko olet ehtinyt käydä aleshoppailemassa? Itse piipahdin tänään katsamassa DOPPwomanin alejuttuja. Arvaatte varmaankin, että kaikkea kivaa löytyi. Eka kuvissa minun ehdoton suosikki Part Twon napakka neuletakki ja ne the nahkahousut! Ei tarvitse varmaankaan kertoa, mikä oli minun aleostos tänään ;) Vuosi sitten minä jätin nahkahameen ostamatta, no toista kertaa en samaa virhettä tee. Aivan upeita yhdistelmiä syntyy kun käytetään eri materiaaleja samassa värissä. Tässä tapauksessa musta väri ja yhdistettynä nahkaan, villaan ja kauniisti laskeutuvaan viskoosiin.




Olen ollut aika vannoutunut housutyttö mutta näin talvella olen taas innostunut mekoista ja hameista. Jokanaisen peruspuvustoon kuuluu hyvä musta kynähame, jonka voi asustaa monella tavalla riippuen omasta tyylistään ja siitä mitä tekee työkseen. Tässäkin More & Moren hameessa oli kivasti elastaania mukana ja hame istui hyvin minunkin pyöreälle vartalolle. Itselläni on joskus vaikeaa lyötää hyvin istuvaa hametta, koska vyötärö on kapea mutta lantio leveä. Part Twon raitapaitis oli myös kiva ja ihanan raikas. Löysinhän minä sieltä alerekistä vaalean todella kauniin karvaliivin. Vai mitä mieltä olet?






Sitten halusin kokeilla vähän erilaista eli ei niin tyypillistä minulle. Täytyy myöntää, että mekot ovat ihan OK. Tässä kohtaan halusin aluksi jotain liiviä tai jakkua mekon päälle mutta mekko näyttää paremmalta kyllä ilman. Tämä on näitä päärynävartalon ikuisia ongelmia, kun sinä haluat verhota vartalosi kokonaan. Pikku hiljaa olen oppinut miettimään sitä jakun tai liivin oikeaa pituutta. Viimeistään usein näistä kuvista huomaan sen, ettei se nyt niin pahalta näyttäkään.






Seuraavissa kuvissa olevan beigen värisen hameen nappasin ihan ekaksi alerekistä. Hameessa on jotain nostalgista mutta myös jotain tulevaa uutta sesongia. Tämän hameen kanssa tein, sitten sen perusvirheen minkä päärynävartalo tekee eli puin sen ensin pitkän perusneuleen kanssa. Peppu peitettiin todella hyvin ja kaunis hame meni piiloon. Onneksi Ivonne ehdotti minulle lyhyempää neuletta ja vyötäröpituista tikkitakkia. Asukokonaisuus keveni ja siitä tuli toimiva. Seuraavaksi kokeilimme samaa hametta ruskeilla sukkahousuilla ja korkkareilla. Housutyttö ehkä tuntee itsensä turvapukeutuneeksi paremmin eka versiossa mutta onhan asukokonaisuus naisellisempi korkkareiden kanssa.



Tässä pintariipaisu monipuolisen DOPPwomanin alejutuista. Postauksessa olevat nilkkurit olivat Gaborin mallistosta. Tykkäsin näiden nilkkureiden sirosta mallista, joka sopii todella hyvin housujen ja hameen kanssa. Harmi, että ne olivat minulle puolinumeroa liian isot. Olen tässä keskittynyt ihan alennusmyyntiin mutta liikkeesseen oli tullut jo kaikkea kivaa kevääseen. Kannattaa käydä tutustumassa!

Lopuksi vielä lämmin kiitos Ivonnelle kuvaamisesta ja ammattitaitoisesta palvelusta.


                            -tuulanneli


// postaus yhdessä DOPPwomanin kanssa //





18 kommenttia:

  1. Vau mitä asuja. Toivottavasti matkaasti tarttui noi housut vetoketjuilla ja tuo mekko jota koitin liivin kanssa näytti todella hyvältä. Ihania asuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maiju :)

      ne vetoketjulliset housut olivat myös harkinnassa mutta tällä kertaa nahka vei voiton! Minulla löytyvät
      niin monet mustat housut mutta oikea nahka puuttuu.....

      DOPPwomanista löytyy kyllä vaikka mitä!

      Poista
  2. Tuo ekojen kuvien neuletakki on niin kiva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin tässä nyt jahkailen, että käynkö kotiuttamassa sen!

      Poista
  3. Tosi kauniita asua ja ihania hymy kuvia sinusta <3
    Hameet kyllä sopivat sinulle hyvin.
    Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Outi:)

      kyllä tykkään pitää hameita juuri näin talvella kun saan laittaa paksut sukkikset :)

      kivaa vuodenvaihdetta myös sinulle :)

      Poista
  4. Upeita asuja ja vaatteita, mutta tällä kertaa voiton vei nuo ihanat hymykuvasi ja rento kuvausfiilis! Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna :)

      minulla oli niin loistava kuvaaja ja DOPPwomanissa on aina niin kiva ja rento fiilis, että se kyllä tarttuu!

      Poista
  5. Niin ihania asuja! Minä jo ennen alennusmyyntejä hankin itselleni mustan kynähameen. Ja heti silmiini pisti tuo kynähame kuvissasi. Se näyttää tosi hyvältä. Tuo beigenvärinen hame tuo mieleeni nuoruusajat, vaan kivalta näyttää myös nyt.
    Kiva ja inspiroiva asupostaus. Kiitos! Minä vielä haaveilen mustavalkoisesta kynähameesta.
    Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tuula ja kiitos kivasta kommentista!

      Minä vielä mietin tuota kynähametta, koska haluaisin sen nahkaisena mutta kyllä vaatekaapissa pitäisi aina
      yksi perushame olla. Sen sitten pystyy asustamaan oman tyylinsä ja työnsä mukaan! Koska kyllä sillä on suuri merkitys pukeutumiseen mitä me teemme työksemme !

      Kivaa loppuvuoden päiviä myös sinulle!

      Poista
  6. Mustalle kynähameelle olisi täälläkin tarvetta. Ihania asuja ootte taas löytänyt tai Doppwomanista ei voi olla löytämättä :)
    Tuossa vaaleassa hameessa tyyli kyllä muuttui kovasti korkkareiden kanssa ja itse tykkäsin enemmän tuosta oliivin värisestä tikkijakusta (kun ei ollut valkoista valkoisen päällä), tuo neulemekko sopii sulle hyvin ja ilamn mitään peittelyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista :)

      Tykkään tehdä näitä vaatekollaasijuttuja, koska silloin sinä kokeilet aivan jotain muuta mitä normaalisti käyttäisit. Silloin löytyy itsellekin ihan uusia juttuja ja samalla alat miettimään entä jos.....

      Nuo tikkitakit olivat todella kivoja ja monikäyttöisiä. Ehkä se paras kokonaisuus minullekin olisi vihreä tikkitakki ja mustat sukkikset ;)

      Kivaa loppuvuotta!

      Poista
  7. Todella hyvin sopii kaikki kokonaisuudet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      voi hitsi kun sinulla on ihana uusi blogin nimi <3

      Poista
  8. Niin hyviä settejä sovittelit! Tuo beige hame sopii sinulle todella hyvin ja kummatkin yläosat ja korkkarit, wau:) kiitos kun kävit meillä, juttusi oli aivan loistava ja kuvat hyviä! Nähdään ensi vuonna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Kata ja kiitos :)

      Ihanaa, että tykkäsit! Näitä on aina niin kiva tehdä ja samalla myös haastaa itseänsä pois mukavuusalueelta niin, että löytää itsellensä uusi ulottovuuksia pukeutumiseen.

      Yksi minun elämäni motoista on "rakkaudesta vaatteisiin" ja en voisi koskaan kuvitella, että eläisin
      muutamalla vaatekappaleella! Kyllä elämässä pitää olla kauneutta ja ihania vaatteita :)

      Kiitos sinulle tästä kivasta yhteistyöstä ja teille oikein kivaa vuodenvaihdetta koko perheelle!!!

      Terkkuja kaikille tutuille sinne lämpöiseen!!!

      Poista
  9. Tuo mekkohan on kiva, juuri sellainen "käy minne tahansa"-tyyppinen. Asusteita vaihtamalla look muuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      tuo mekko oli kyllä yllätys ja näissä kuvissa se on ihan OK!

      asusteet tuovat todella vaihtelua pukeutumiseen!

      Poista

tuulannelin blogi on rakkautta elämään, vaatteisiin, kauneuteen, koruihin
ja arjen pieniin ihaniin asioihin ympärillämme. Aikuisen naisen lifestyleblogi.

Tervetuloa mukaan viihtymään!

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Follow @ Instagram

Back to Top